12.11.2017

Granlund Manager otetaan käyttöön kaikissa ABB Kiinan 43 toimipaikassa

Granlund Managerin kiinan kielellä toimiva ohjelmisto on otettu käyttöön ABB Kiinan pääkonttorissa Pekingissä.

”Kun järjestelmä on otettu käyttöön, voimme muun muassa saada big dataa, luoda kuukausittaisia tai neljännesvuosittaisia raportteja sekä arvioida työmääriä”, kertoo ABB Kiinan hankkeen valvoja Aya-Yanyan Yang. ”Ohjelmiston käyttöönotto tulee olemaan suuri muutos myös loppukäyttäjien kannalta.”

Ylläpidossa tehdään oikeita asioita oikeilla kustannuksilla

ABB Kiina valitsi Granlundin ohjelmistotoimittajaksi paikallisen läsnäolon ja kiinalaisten referenssien takia. Managerin käyttö luotsaa nyt yhtiötä kohti uudenlaista ylläpitokulttuuria.

”Aiemmin korjauksia ryhdyttiin tekemään vasta, kun jokin oli mennyt rikki”, kertoo ABB Kiinan kiinteistöjohtaja Heikki Karvanen. ”Sellainen työskentelytapa tulee kalliiksi, ja haimmekin uutta toimintamallia, jossa oikeita asioita tehdään oikeilla kustannuksilla. Voimme myös tuottaa entistä laadukkaampia palveluja, parantaa ihmisten osaamista ja lisätä ylläpidon ennakoitavuutta.”

Kiinteistönhoidon pioneerityötä idän markkinoilla

Idässä riittää rakennuskantaa, mutta kiinteistöjen ylläpidossa on paljon parantamisen varaa. Granlund tekeekin Lähi-idässä ja Aasiassa pioneerityötä.

”Näyttäisi siltä, että olemme liikkeellä oikeaan aikaan, koska asiakkaat ovat kiinnostuneita Manager-ohjelmistosta ja kilpailukin lisääntyy”, kertoo Granlund Oy:n kansainvälisen ohjelmistoliiketoiminnan johtaja Jan Pawli. ”Kehittyvillä markkinoilla ollaan menossa siihen suuntaan, että kiinteistöjen ylläpitoon tarvitaan uusia työkaluja.”

Suomessa markkinajohtajan aseman saavuttanut Granlund Manager -ohjelmisto vaikuttaa olevan myös idän markkinoille sopiva ylläpidon työkalu, jolla kiinteistönomistajat pystyvät säästämään kustannuksia.

”Kiinnostus ylläpidon läpinäkyvyyteen ja energiatehokkuuteen lisääntyy pikkuhiljaa idässä, kun työvoima- ja energiakustannukset kasvavat”, Pawli toteaa. ”Esimerkiksi Kiinassa ollaan kuitenkin vielä paljon jäljessä Suomea ja muita Pohjoismaita. Uusia markkinoita onkin lähestyttävä oikealla tavalla, ja siksi olemme ottaneet ensimmäisenä yhteyttä länsimaisiin yrityksiin, kuten hotelliketjuihin ja ABB:hen, joka on Kiinassa hyvä esimerkki onnistumisesta. Kun paikalliset yritykset ovat aikanaan valmiita vastaavaan muutokseen, meillä on toivottavasti jo hyvä markkina-asema.”

Artikkeli on julkaistu Halfdone 1/2017 -asiakaslehdessä.